torstai 29. huhtikuuta 2010

Merta ja MEJÄ-verta



Tämä neiti ei pelkää likaa eikä onneksi myöskään vettä. Joutsenetkin ovat koirasta aivan hirveän mielenkiintoisia.



Maanantaina 10.4. alkoi Salon Seudun Noutajien järjestämät MEJÄ-harjoitukset Perniön Lehmijärven metsissä. Käytiin pelkällä ihmisporukalla vetämässä verijälkiä metsään.
Aloittelijat saivat kokeneen MEJÄ-harrastajan parikseen. Mukaan tarvittiin kartta, kompassi, merkintätarpeisto, 2 pulloa (teurastamo-) verta, sieni sekä narua. Jokainen pari sai verestettäväkseen kaksi "rataa".



Radan merkitseminen aloitettiin ja lopetettiin tien/metsän reunasta merkintänauhoilla, sininen = "sisään", punainen = "pois". Ensin tehtiin makuupaikka (lähtö) hieman maata potkimalla ja pitkään naruun sidottu sieni asetettiin makuupaikalle ja kasteltiin reilusti verellä ja sitä lähdettiin vetämään perässä läpi risukoiden ja puskien. Makuupaikkoja tehtiin kolme ja viimeinen suoritti maalin virkaa. Jäljet jätettiin sitten muhimaan vuorokaudeksi.

Kevin


Tiistaina kaikki saapuivat paikalle koiriensa kanssa. Sain pariltani lainaksi valjaat ja 6 metrin liinan. Ensimmäisenä suoritettiin laukaustestaus. Koirat sidottiin puihin kiinni ja "tuomarin" komennuksesta ohjaajat kävelivät pois koirien luota tuomarin selän taakse. Tässä vaiheessa me aloittelijat hieman jännitimme koiriemme puolesta. Laukaus sai Lotan hieman pelästymään ja hypähtämään, mutta koira palautui nopeasti. Kaikki koirat suorittivat testin ilman ongelmia.

Huru


Sitten muodostettiin ryhmät kahdesta parista ja lähdettiin metsää kohden. Meidän ryhmäämme kuului Lotan lisäksi labbikset kaikissa väreissä; Kevin (ruskea), Huru (keltainen) ja narttu jonka nimeä en millään muista (musta). Kevin ja Huru olivat jo kokeneempia MEJÄläisiä ja pieni narttukin oli ollut MEJÄssä aiemmin.

Neiti nimetön


Alkajaisiksi "oppaat" kävivät asettamassa maaleihin peuranjalat palkinnoiksi. Lotta sai suorittaa ratansa toisena.
Mukaamme lähti opas sekä merkkien kerääjä, jotka kulkivat perässäni.



Olisin luullut jännittäväni enemmän, kun pääsimme lähestymään lähtö-makuupaikkaa. Siitä 10 metriä pidin Lottaa valjaista kiinni ja osoitin suuntaa, jonka jälkeen päästin koiran etenemään liina löysänä.
Lotta haisteli mielenkiinnolla maata ja meni reippaasti eteenpäin. Jossain vaiheessa koira rupesi epäröimään ja alkoi katsella minuun päin, selvästi ohjausta pyytäen. Käskin vain mennä eteenpäin. Välillä Lotta kääntyi meidän luoksemme ja lähetin sen taas eteenpäin. Makuupaikoilla se nuuhki pitempään, kuten kuuluukin ja jatkoi sitten taas matkaa. Välillä kuljimme hieman jäljen sivussa ja minä ohjasin voimakkaasti takaisin suoraan jäljen päälle, vaikka olisi pitänyt vain antaa koiran mennä itsekseen.
Pääsimme kuitenkin maaliin saakka, jossa odotti herkullinen koipi. Lotta otti sen mielellään ja valtavien kehujen lisäksi annoin erikoispalkinnoksi pienen koiranruokapurkin sisällön, minkä neitokainen hotkaisi ahnaasti. Sitten valjaat pois ja Lotta sai kantaa saaliinsa tielle muiden koirien luokse asti. Lotta kulkikin tosi ylpeänä kuono pystyssä koipi suussaan koko matkan.

Kauhistuttava saalistaja


Vuoromme jälkeen odottelimme vielä pitempien ratojen suorittamisia ja Lotta lepäili sylissäni vaikka olimme vahdissa kahden vieraan koiran seurassa. Taisi nuuskiminen ja kaikki muu touhu olla aika uuvuttavaa.



MEJÄ oli ihan mielenkiintoista ja koirista varmasti todella hauskaa. Olin odottanut kulkevamme avaremmissa metsissä täysillä jälkiin keskittyen, mutta se olikin enemmän kauheissa risukoissa rämpimistä ja oksistojen läpi sukeltelua. Ei ehkä ihan niin mukavaa, mutta jos Lotta seuraavalla kerralla osoittaa edistymisen ja innostumisen merkkejä niin sitten jatketaan vielä lajin parissa.

Touhupäivien jälkeen onkin hyvä omata rentoutumisen jalo taito.

1 kommentti:

  1. Voi kun kuulostaa kivalta...pitää joskus miettiä kanssa tuon lajin kokeilemista. Ja tosiaan varmasti just sellainen koirille mieluinen laji kun joutuu vähän käyttämään päätäänkin.

    VastaaPoista